Nämä viisi seikkaa kiinnostavat omakotilojen ostajia eniten

Välittäjien mukaan ostajat haluavat mieluusti muuttovalmiin kodin, kertoo SKV Kiinteistönvälitys.

  • LKS 20140424 // LKS 20130607 Omakotitaloja Helsingissä 27. toukokuuta 2013. LEHTIKUVA / MARJA SALEVA

    Omakotitaloja Helsingissä

    ()

SKV Kiinteistönvälityksen kiinteistönvälittäjilleen teettämän kyselyn mukaan vanhoja omakotitaloja myytiin kuluvan vuoden tammi–huhtikuussa lähes 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta välittäjästä arvioi, että omakotitalon kunto on ostajien tärkein kriteeri.

Välittäjien mukaan ostajat eivät yleensä ole halukkaita ryhtymään mittaviin remontti- tai kunnostustoimenpiteisiin, vaan haluavat mieluusti muuttovalmiin kodin.

– Remonttikohteille on täysin oma ostajaryhmänsä, joka hakee vanhojen asuntojen remontoinnista selkeää taloudellista hyötyä, SKV Kiinteistönvälityksen myyntijohtaja Kari Pitkänen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Toiseksi tärkein ominaisuus ostajille on välittäjien mukaan palveluiden kuten koulujen, kauppojen ja harrastusmahdollisuuksien läheisyys.

Kodin lämmitysmuoto on kolmanneksi tärkein ostokriteeri. Lämmitysvaihtoehdoista maalämpö ja kaukolämpö olivat suosituimmat.

Muita toivottuja ominaisuuksia omakotitalolle ovat toimivat liikenneyhteydet ja autotalli. Moni ostaja toivoo välittäjien mukaan myös, että omakotitalo olisi yhdessä tasossa.

Kooltaan ostajia kiinnostavat SKV:n välittäjien mukaan eniten 120–150 neliöiset omakotitalot. Myös alle 120 neliöiset omakoti- tai rivitaloasunnot ovat kysyttyjä. SKV:n mukaan omakotitalot ovat tällä hetkellä rivitaloasuntoja kysytympiä.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.