Varoitus uudesta teknologiasta: Älypuhelin voi varastaa kasvosi

Kehittyvässä kasvontunnistusteknologiassa piilee turvallisuushuolia.

  • LKS 20170626 Mies käyttää älypuhelinta Helsingissä 21. kesäkuuta 2017. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

    Älypuhelinten kasvontunnistusohjelmissa piilee turvallisuusriskejä.

    ()

Kasvontunnistuksen kehittyminen ja tunnistusohjelmien käyttäminen puhelimien turvaamisessa ja esimerkiksi verkkopankeissa voi avata ovia vakaville turvallisuusongelmille, kertoo Daily Beast.

Apple kertoi tiistaina aikovansa ottaa käyttöön kasvontunnistuksen uudessa iPhone-älypuhelimessa ja Apple Pay -maksujärjestelmässä. Teknologiasta povataan uutta normaalia. Daily Beastin mukaan identiteettivarkaudet voivat kuitenkin nousta sen myötä uudelle tasolle.

Applen uusin iPhone käyttää perinteisen kuvatunnistuksen sijaan uudenlaista kasvontunnistustekniikkaa. Jokaiset kasvot saavat oman ainutlaatuisen tunnisteensa, joka tallentuu puhelimen muistiin. Mikäli joku pääsee kuitenkin käsiksi tunnisteeseen, voi hän käyttää sitä esiintyäkseen kyseisenä henkilönä kaikissa samaan kasvotietokantaan perustuvissa järjestelmissä.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.